Sadonkorjuun ja käsityöläisten tori Loimaalla KÖYRIMARKKINAT lauantaina 4.9.2010 kello 11 – 16
01.07.2010 - 09:18
Suomen maatalousmuseo Sarka ja Loimaan kaupunki juhlistavat köyrin aikaa sadonkorjuumarkkinoilla lauantaina 4.9.2010 kello 11-16. Nyt toista kertaa järjestettävät Köyrimarkkinat saivat suuren suosion viime vuonna, myyjiä oli noin 50 ja museon pihan valtasi iloinen markkinatunnelma. Tänä vuonna jatkamme samalla mallilla - musiikki soi, kauppa käy ja ohjelmaa on luvassa koko perheelle!
Museon pihalle pystytetään markkinapaikka, josta voi hankkia käsityöläisten tuotteita ja uuden sadon herkkuja.
Markkinamusiikista vastaa Loimaa Soittokunnan Torviseitsikko ja vanhakantaisilla paimensoittimilla taituroiva Minna Hokka.
Ohjelmaa markkinoilla on paljon koko perheelle - leikkimielisiä kisailuja, poniratsastusta, jousiammuntaa ja työnäytöksiä vanhoilla maatalouskoneilla. Lasten ja nuorten tarinankerrontakilpailun Stooriskaban finaali järjestetään myös tapahtuman yhteydessä, alkaen kello 14.00 museon sisätilassa Riihessä. Päivän aikana yleisö pääsee seuraamaan myös kitkatulenteon SM-kilpailuja sekä osallistumaan kitkatulenteon kurssiin, tästä saa lisätietoja museolta.
Markkinahumusta ei tarvitse nauttia tyhjin vatsoin, vaan alueella voi nautiskella vartaassa kokonaisena paistuvaa possua, grillattua kanaa ja vaikkapa makoisia vohveleita. Iltapäivällä otetaan esille rosvopaisti, josta jaetaan pieniä lammasmaistiaisia markkinaväelle.
Markkinapäivänä museoon pääsee alennetuin hinnoin. Markkinoille on vapaa pääsy.
Lähde markkinoille myyjäksi! Myyjiksi toivomme lähiruokapalvelujen tarjoajia sekä innokkaita käsityöharrastajia tai -yrittäjiä, seuroja ja yhdistyksiä.
Toimi nopeasti, sillä myyntipöytiä on varattavissa rajallinen määrä.
Katetun myyntipöydän vuokra on 30 euroa. Mikäli haluat tulla markkinoille oman myyntipöytäsi kanssa, on myyntipaikan hinta 20 euroa.
Myyntipöydät sijoitetaan museon takapihalle latojen läheisyyteen. Pöydät ovat kooltaan 100x60 cm, ja niissä on jokaisessa pieni katos. Osa pöydistä on varustettu suojakankailla, jotka täyttävät elintarvikkeiden ulkomyynnin ehdot.
Myyntipöytää voi tulla laittamaan valmiiksi lauantaina 4.9.2010 klo 9.00 alkaen ja pöytien pitää olla myyntikunnossa klo 16.00 saakka.
Voit varata myyntipaikan sähköpostitse info@sarka.fi tai puhelimitse (02) 7637700. Kerro myyntituotteesi sekä yhteystietosi (nimi, puhelin, laskutusosoite, sähköposti), ja muista ilmoittaa myös mikäli tulet paikalle oman myyntipöytäsi kanssa.
Tervetuloa juhlimaan Köyriä!
Iloisin kesäterveisin
Elias Hannonen
Suomen maatalousmuseo Sarka
