Seventeen

Nuorten- ja lastenlehdet

Tilaa Seventeen helposti ja edullisesti itsellesi tai lahjaksi osoitteesta Kulttuuriverkko.fi – kaikki kotimaiset ja ulkomaiset lehdet kampanjahintaan!

Seventeen on jo 60 vuoden ajan ollut nuorten 10-19- vuotiaiden naisten suosiossa aina ajankohtaisilla aiheillaan. Lehden tavoite on ohjata nuoria naisia kasvamaan tunnollisiksi työntekijöiksi ja mallikansalaisiksi. Pian ensimmäisen julkaisunsa jälkeen lehdessä alettiin puhua paljon myös muodista ja romantiikasta. Pääpaino on kuitenkin edelleen nuorten naisten itsetunnon kasvattamisessa. Lehdellä on jo pelkästään USA:ssa lähes 15 miljoonaa lukijaa kuukausittain.

Kuuluisat journalistit, kuten Helen Valentine, Hilda Terry, Sylvia Plath And Jamie Keiles ovat jättäneet jälkensä tämän lehden kirjoitustyyliin ja muokanneet sen sellaiseksi, kun se on tänä päivänä. Seventeen poikkeaa muista valtavirtalehdistä sillä, että se ei käytä lainkaan photoshopattuja kuvia.

Lehti ilmestyy 5 kertaa vuodessa.

Tuotetta ei ole valitettavasti saatavilla

0/5 (0 ääntä)

  • englanti
  • Mediafy
  • 5
  • 13 - 21
  • 93 % naisia ja 7 % miehiä